Maailman Suosituimmat Sarjakuvahahmot – TOP 3

Aku Ankka

Kukapa ei tuntisi maailman rakastetuinta Ankkaa, joka syntyi jo 1930-luvulla ja on edelleen sydämissämme. Kiukkuinen, usein elämän vastoinkäymisissä kompuroiva ankka, jonka ympärille on luotu valtava valtakunta useiden lahjakkaiden piirtäjien ja kertojien toimesta, kilpailee suosiosta Mikki Hiiren kanssa.

Varsinkin Euroopassa, erityisesti Pohjoismaissa huippusuosion saavuttanut hahmo, esiintyy paitsi sarjakuvissa, myös elokuvissa, videopeleissä, teemapuistoissa ja viikoittain ilmestyvissä lehdissä. Aku Ankalla on myös oma tähti Hollywoodin Walk of Famella.

Homer Simpson

Homer on inhimillisen hellyttävä perheenisä, joka karulla yksinkertaisuudellaan on ottanut haltuunsa totaalisen suursuosion. Homer on toki vähä-älyinen ja laiska, mutta samalla perheelleen uskollinen ja hän on toiminut kymmenissä eri ammateissa, vaikka useimmiten hänet kuvataankin ydinvoimalan työntekijänä. Olutta juova ja donitseja syövä mies on karikatyyri amerikkalaisesta perheenisästä, joka ei välttämättä loista perheen tyypillisenä esikuvana.

Väiski Vemmelsääri

Warner Brosin keulakuva, porkkanaa rouskuttava metka jänis, ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Vemmelsääri on esiintynyt useammissa elokuvissa kuin mikään muu sarjakuvahahmo. Kuten Aku Ankalla, myös Väiski Vemmelsäärellä on oma tähtensä Hollywoodin Walk of Famella. Väiskin kuuluisimpiin lausahduksiin kuuluvat: “What’s up, doc?” ja ” That’s All Folks”.

 

katrikki